Mitä iPadista jäi käteen

Koulun alkamisen uhkaavasti lähestyessä on hyvä kelata hieman taaksepäin viime kevääseen. Tuolloin minulla oli testattavanani iPad kahden kuukauden ajan. Tänä aikana tarkoitukseni oli ottaa selvää siitä, miten näkövammainen (tässä tapauksessa sokea) opiskelija voisi hyötyä parhaiten sen tuomista mahdollisuuksista. IPadin palautin koululle touko-kesäkuun taitteessa, mutta havaintoni niputtava loppukaneetti jäi tuolloin kirjoittamatta. Tässä se siis tulee, pari kuukautta myöhässä, mutta toivottavasti yhä ajanmukaisena.

IPadin yleisen toiminnallisuuden ohella testasin seuraavia sovelluksia:

  • Muistiinpanot
  • Safari
  • GarageBand
  • Keynote
  • iBooks

Muistiinpanot

Muistiinpanojen tekeminen iPadilla oli teoriassa vaivatonta. Tyhjän ”sivun” pystyi avaamaan nopeasti, eikä muistiinpanojen muokkaaminen jälkikäteen tuottanut myöskään ongelmia. Muistiinpanot-sovellus on kuitenkin omaan käyttööni auttamattoman rajoittunut. Se ei tarjonnut minkäänlaista mahdollisuutta lajitella muistiinpanoja kansioihin. Vielä kun ohjelmasta ei näyttänyt löytyvän minkäänlaista hakutoimintoakaan, on oikeaa muistiinpanoa hankalaa löytää nopeasti. Muistiinpanojen tekemiseen tosin olisi varmasti tarjolla huomattavasti parempiakin sovelluksia, mutta App storesta asentaminen jäi tällä kertaa kokonaan testaamatta; Apple ID:n luominen ei onnistunut ilman luottokorttitietojeni luovuttamista, mitä en ollut halukas tekemään. Pages-tekstinkäsittelyohjelma oli itse asiassa jo asennettuna iPadiin, mutta muistin sen olemassaolon vasta palautuksen jälkeen. Muistiinpanojen osalta testini jäi siis varsin epätarkaksi. Tosin ongelmista suurin eli fyysisen näppäimistön puute olisi silti ollut sama ohjelman kuin ohjelman kohdalla.

Safari

Internetin selailu iPadilla on yleisesti ottaen oikein sujuvaa. Sivua voi joko ”tunnustella” konkreettisesti näytöllä, tai sillä on mahdollisuus edetä lineaarisesti samaan tapaan kuin tietokoneellakin. Kaikki kokeilemani sivustot avautuivat kiitettävällä nopeudella ja näkyivät pääosin aivan oikein. Tehokkuudessa Safari ei kuitenkaan pärjää esimerkiksi Windowsille saatavissa oleville ratkaisuille. Kuten aiemmin mainitsin, on käytössäni niin kotona kuin koulukoneellakin avoimen lähdekoodin NVDA-ruudunlukuohjelma sekä Firefox-selain. Voin liikkua nettisivulla joko riveittäin tai hyppimällä suoraan elementtien, kuten otsikoiden, painikkeiden, linkkien, kappaleiden tai tekstikenttien välillä. NÄillä komennoilla selailu on nopeaa ja tehokasta, jos tiedän mitä etsiä. Vastaavat toiminnot ovat myös Safarissa, mutta niiden käyttö ei ole aivan yhtä nopeaa. Jos haluan liikkua esimerkiksi nimenomaan otsikoiden välillä, tulee minun ensin valita oikea ”navigointitila” ja vasta sitten voin alkaa selata otsikoita. Tietokoneella vastaavassa tilanteessa pelkkä h-kirjaimen painaminen siirtäisi minut seuraavaan otsikkoon.

GarageBand

GarageBand olikin vähän hankalampi tapaus. Soittaminen oli tehty sinänsä helpoksi, mutta siihen helppous omalla kohdallani sitten jäikin. GarageBandin nauhoitustoiminnoista tai mikseristä en onnistunut ottamaan tolkkua. Kunnollinen ohjeistus olisi todennäköisesti voinut auttaa asiaa, mutten sellaista onnistunut löytämään. Kuulopuheiden perusteella GarageBand vaikuttaa kuitenkin opetuskäytössä oikein käyttökelpoiselta työkalulta, mitä nyt vailla fyysistä tuntumaa ollut koskettimisto aiheuttikin pitkän linjan pianistille pienoisen järkytyksen.

Keynote

Keynote oli kokeilussani GarageBandin ohella toinen selkeä ongelmatapaus. Uuden esityksen luonnissa en päässyt puusta pitkään. Ainoa asia minkä onnistuin tekemään oli valmiin pohjan valinta. Samoin en pystynyt tarkastelemaan valmiita esityksiä lainkaan. Ohjeistus jäi tässäkin suhteessa uupumaan, joten en ole varma teinkö jotakin väärin vai onko ohjelman suunnittelussa jotain vikaa.

iBooks

IBooksin käyttö oli kohtalaisen helppoa ja selkeää. VoiceOverissa oli muutama nimenomaan iBooksissa käytettävä ele, joiden ansiosta lukemisen käynnistäminen / pysäyttäminen, sivun kääntäminen ja kirjanmerkin lisäys kävivät nopeasti ja helposti. IBooksilla lukemista vaivasivat kuitenkin iPadin suomenkielisen puhesyntetisaattorin ongelmat, joista lisää hiukan tuonnempana.

Yleisesti

IPadin yleiskäyttö oli sujuvaa, helppoa ja intuitiivista. Selkeitä epäloogisuuksia ei juuri ollut, vaan toiminnot löytyivät selkeästi omilta paikoiltaan. VoiceOver teki käytöstä joskus tarpeettomankin hidasta ja kankeaa, mutta varsinaisesti häiritsemään se ei missään vaiheessa päässyt. Kuten normaalikäytössäkin, on iPadin käyttökokemus hyvin viimeistellyn oloinen myös näkövammaisten käyttäjien osalta.

IPadin käytössä niin yleensä kuin opiskelussakin on kuitenkin omat selkeät ongelmansa. Niistä suurin on eittämättä iPadin suomenkielinen puhesyntetisaattori ja etenkin sen kelvottomuus. Apple käyttää kaikissa tuotteissaan Nuance Communicationsin valmistamaa monikielistä Vocalizer-puhesyntetisaattoria, joka on iOs-laitteiden tapauksessa myös ainoa käytettävissä oleva vaihtoehto. Paketissa on myös suomenkielinen puheääni, Mikko. Tämän puheäänen ongelma on ensisijaisesti se, että se asettaa ”luonnollisen” puheen selkeän artikulaation edelle. Tästä syystä puhetta on joskus hyvinkin hankala ymmärtää meluisissa paikoissa tai hiljaisella voimakkuudella käytettynä. Samasta syystä joudun pitämään puhenopeuden melko hitaana, sillä jo keskisuurilla puhenopeuksilla artikulaatio menee täysin puuroksi. Myös yksittäiset kirjaimet äännetään luokattoman huonosti. Etenkin virtuaalinäppäimistöä käytettäessä tämä on todellinen ongelma, kun toisiaan lähellä olevat b, d, g ja t kuulostavat kaikki lähes samalta. Hämmennystä aiheuttanee myös se, että ö-kirjain äännetään ”ää” ja ä-kirjain ”gää”. Vieläpä kun Mikon tapa rytmittää pitkät lauseet on usein vähintäänkin luonnoton, ei mistään kuuntelunautinnosta voi puhua. Erityisen ikävää tämä on iBooksissa, jossa etenkin kaunokirjallisuuden lukeminen on aika tuskaista. Mielestäni hyvä puhesyntetisaattori, kuten esimerkiksi käyttämäni Timehouse OY:n valmistama Mikropuhe, ei yritäkään kuulostaa luonnolliselta, vaan pyrkii tekemään puheesta mahdollisimman selkeää.

Lähes saman luokan ongelma on iPadin virtuaalinen näppäimistö. Kun näppäinten rajoja tai kirjoituksesta saatavaa tuntopalautetta ei tunnukaan sormien alla, on kirjoitus varsinkin aluksi tuskastuttavan hidasta. Vaikka kirjoitusnopeuteni kehittyikin kahden kuukauden aikana, kirjoitan silti fyysisellä näppäimistöllä moninkertaisesti nopeammin. Tämä ongelma on helppo ratkaista iPadiin langattomasti kytkettävällä näppäimistöllä, jollaista en valitettavasti voinut tässä yhteydessä testata. Näppäimistöllä oltaisi myös voitu ratkaista aiemmin valittelemani nettiselauksen tehottomuus, sillä VoiceOverissa on näppäimistökäyttöä varten pikanäppäimet eri elementtien välillä siirtymiseen.

Lisäarvo nykyisiin järjestelmiin

Taannoisessa kirjoituksessani ”Miten käy näkövammaisen opiskelu?” tein selkoa siitä, millaisia laitteita ja ohjelmia käytän opiskeluun. Ikävä kyllä kyseisessä kirjoituksessa esittämäni hienoisen skeptiset huomiot osoittautuivat todeksi. Päivittäisessä koulukäytössä iPad ei tuonut opiskeluuni lainkaan lisäarvoa. Niin muistiinpanojen tekeminen, kirjojen lukeminen, netin selaaminen kuin esitelmien tekeminenkin onnistuvat tietokoneella vaivattomammin ja tehokkaammin. Tietokoneen korvaajaksi iPadista ei myöskään ole jo siitäkin käytännön syystä, että kaikki koulukirjani ovat minulla vain elektronisesti muodossa, jota iPadilla ei pysty lukemaan. Lisäksi fyysisen näppäimistön puute ja yleinen kokemattomuuteni laitteen tehokkaassa käytössä olisi tehnyt muistiinpanojen tekemisestä katastrofaalisen hidasta.

Aivan kaivoon en kuitenkaan ole iPadia heittämässä. Tablettien mukaantulon myötä minulla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus käyttää samoja työvälineitä kuin muutkin. Tämä on tärkeää erityisesti silloin, kun oppitunnilla hyödynnetään jotakin vain iPadille saatavaa sovellusta, kuten esimerkiksi GarageBandia. Sen sijaan, että minulle pitäisi kehitellä erillinen, omilla apuvälineilläni toimiva kompromissiratkaisu, voisin käyttää samaa laitetta ja ohjeistusta kuin muutkin oppilaat. IPadilla – kuten muillakin tableteilla – on siis mahdollisuus toimia uutena linkkinä näkövammaisten ja näkevien opiskelijoiden välillä, eikä sellaisia linkkejä voi olla koskaan liikaa. Mielenkiinnolla jään siis katselemaan tablettivallankumouksen etenemistä, vaikka se omalta osaltani ei aivan vallankumoukseksi asti yltynytkään.

Niin, ja jottei tärkein unohtuisi: sydämellinen kiitos kaikille teille, jotka kävitte lukemassa kirjoituksiani ja levititte sanaa eteenpäin. Esteettömyys on minusta yksi niistä asioista, joista kirjoitetaan joko liian vähän, väärillä kanavilla tai väärillä tavoilla. Siksi koin tarpeelliseksi tuoda tablettikeskusteluun jokusen kommentin myös näkövammaisnäkökulmasta. Omalla asteikollani huikea määrä lukukertoja sekä saamani kannustava palaute on tehnyt tämän blogin pitämisestä valtavan palkitsevaa ja tarkoituksenmukaista. Toivon, että sitä se on ollut myös lukijoilleni. Tämän blogin – kuten bloggaamiseni ylipäätään – tulevaisuus on vielä avoin. Ehdoin tahdoin en ole tätä blogia kuitenkaan sulkemassa. Ties vaikka joskus tulevaisuudessa ilmenisi tarvetta uudelle kirjoitukselle.

Havaintoja kosketusnäytöstä

Kosketusnäyttö on mielenkiintoinen tapaus. Ikänsä tietokoneen näppäimistöä käyttäneelle se voi olla jumalaton kulttuurishokki, mutta hetken totuttelun ja opettelun jälkeen sillä voi tehdä asioita käsittämättömän nopeasti. Kummankin olen kokenut ja kumpaakin olen vierestä katsonut.

Niinkuin uteliaimmat ja seikkailunhaluisimmat iPadin käyttäjät ehkä tietävätkin, on iPadissa sisäänrakennettu VoiceOver-niminen ruudunlukuohjelma. VoiceOver muuttaa näytöllä olevan tekstin puheeksi ja/tai pistekirjoitukseksi. Sen avulla näkövammainen voi myös navigoida iOsissa täysin itsenäisesti kosketusnäytön avulla kuten näkevätkin.

Kosketusnäytön ja näkövammaisen muodostamassa yhtälössä on yksi perustavanlaatuinen ongelma: Jos näytöllä oleva kohde aktivoidaan napauttamalla, niin miten näytön kohteita voidaan lukea aktivoimatta niitä? Olen nähnyt tähän ongelmaan kaksi erilaista ratkaisutapaa. Googlen Android-käyttöjärjestelmässä kohde aktivoidaan yksinkertaisesti napauttamalla sitä kahdesti tai kerran, jos sormea on liu’utettu näytön pintaa pitkin. iOsin lähestymistapa on hieman erilainen. Kun kohde on löydetty, napautetaan mitä tahansa kohtaa näytöstä kahdesti. Tämän lisäksi iOsissa on koko joukko muitakin ”erikoiseleitä”. Esimerkiksi yhdellä sormella vasemmalle tai oikealle pyyhkäisemällä voidaan siirtyä näytön kohteissa liikkeen suunnasta riippuen eteen- tai taaksepäin. Tämä ele on äärettömän kätevä iPadin isolla näytöllä, kun haluaa vain tietää nopeasti mitä (klikattavia) kohteita sovelluksessa on ilman, että tarvitsisi haravoida koko näytön ala läpi. Sen sijaan huomattavasti pienempinäyttöisessä Android-puhelimessani olen huomannut käyttäväni vastaavaa elettä huomattavasti vähemmän. Ikävä puoli näissä erikoiseleissä on se, että VoiceOverin ollessa päällä ei iPadin käyttö onnistu ”normaalimetodein”. Onneksi VoiceOver on helppo kytkeä päälle tai pois painamalla kotipainiketta kolmesti, mikäli kyseinen asetus on otettu käyttöön.

Pidän kosketusnäytön esteettömyyttä yhtenä merkittävimmistä tietoteknisistä keksinnöistä vuosikausiin. Sen avulla olen saanut ensimmäistä kertaa sormituntumaa siihen, miten näkevä näkee tietokoneen tai tabletin näytön. Näppäimistöllä navigoiminen on ruudunlukuohjelman käyttäjälle pääosin täysin yksiulotteista. Saan kulloinkin tiedon siitä, minkä nimisen kohteen kohdalla olen ja minkä tyyppinen kohde on (painike, tekstikenttä jne.), mutta minulla ei ole aavistustakaan, missä kohtaa ikkunaa kohde on. Usein hahmotankin mielessäni jonkin ikkunan rivinä kohteita, joiden välillä voin liikkua sarkainta käyttäen. Joissain tilanteissa, kuten esimerkiksi valintaluetteloissa tai valikkorivillä, kohteiden välillä liikkumiseen voidaan käyttää myös nuolinäppäimiä. Tällaisissa tilanteissa hahmotan kunkin kohteen tai kohderyhmän listana tai ruudukkona. Tällöinkään minulla ei ole tosin tietoa kohteiden keskinäisistä etäisyyksistä ja näenkin mielessäni ruudukon eräänlaisena koordinaatistona.

Kosketusnäytöllä tilanne on kuitenkin täysin toisenlainen. Näyttöä tutkimalla saan tietää tarkasti, missä kohtaa mikäkin kohde on, minkä kokoinen se on ja kuinka kaukana se on muista kohteista. Tämä nopeuttaa käyttöä valtavasti, kunhan vain muistaa mistä paikasta mikäkin nappi tai kuvake löytyy. Esimerkiksi halutessani avata selaimen voin suoraan napauttaa kotinäytön vasenta alakulmaa, koska tiedän Safarin kuvakkeen olevan siellä. Tietokoneella vastaava tieto ei auttaisi minua lainkaan, koska joutuisin siirtymään nuolilla, sarkaimella tai kuvakkeen alkukirjainta painamalla oikean kuvakkeen kohdalle. (Kokeilkaapa muuten käyttää em. komentoja vaikka selaimessa tai sähköpostiohjelmassa. Voin taata, että hiirtä tulee ennen pitkää ikävä.) Toisaalta taas kokemattomalle käyttäjälle tällainen navigointitapa on eittämättä hitaampi ja työläämpi. Hypinkin yleensä suoraan kohteesta toiseen, mikäli minulla ei ole aikaa paneutua johonkin uuteen ohjelmaan syvällisemmin. Paneutuminen on kuitenkin palkitsevaa, sillä suoraan oikean kohdan napauttaminen on todella nopeaa.

Kosketusnäyttö on tuonut minulle aivan uuden näkökulman myös verkkosivujen hahmottamiseen. Verkkosivut näkyvät minulle tietokoneella yhtä yksiulotteisesti kuin muutkin ohjelmat. Tästä syystä ”näen” sivusta vain yhden rivin kerrallaan. Kaikki sivun sisältö on allekain sellaisenaan; minulla ei ole tietoa siitä, onko vaikka tämän blogin twitter-palkki sivun vasemmassa vai oikeassa laidassa. Minun näkökulmastani se on sivun alareunassa meta-palkin yläpuolella. Tässä suhteessa kosketusnäyttö on avartanut näkökulmaani valtavasti. Ensimmäistä kertaa pystyn konkreettisesti hahmottamaan, miten jokin sivusto on fyysisesti todella aseteltu. Sivun silmäily sai kohdallani aivan uuden merkityksen, kun voin koskettaa jotakin kohtaa näytöstä ja kuulla, mitä juuri siinä lukee. Tietokoneella minun tulisi etsiä summittaisesti jokin rivi vailla konkreettista tietoa siitä, missä kohtaa sivulla olen.

Kosketusnäytön opetteluun liittyy kohdallani monta erilaista tunnetilaa. Se on ollut turhauttavaa, ärsyttävää, hidasta ja joskus kerrassaan raivostuttavaa – etenkin silloin, kun päivittäistoiminnoista puhelimella tulisi suoriutua nopeasti ja entisenlaisella tehokkuudella. Se on ollut myös palkitsevaa, mielenkiintoista ja riemukastakin – esimerkiksi silloin, kun löysin puhelimestani sovellukset, sitten viestit, sitten uusi viesti -painikkeen – pelkän lihaskoordinaation varassa. Tämä on sitä nopeutta, jota näppäimistöllä ei voida koskaan saavuttaa ilman monien erilaisten näppäinyhdistelmien opettelua ja käyttöä.

Entä kosketusnäyttö koulumaailmassa? Omaan opiskeluuni se ei ole tuonut edellä mainitsemiani nopeushyötyjä lukuunottamatta lisäarvoa. Perusopetuksessa näen kosketusnäytöllä kuitenkin paljon potentiaalia. Esimerkiksi karttoja, jotka ovat tällä hetkellä suuria ja hankalasti kuljetettavia kohokuvia, voitaisiin yrittää soveltaa toimimaan kosketusnäytöllä. Toisaalta kosketusnäytöllä on näkövammaiselle myös omat ongelmansa. Opettelun hitauden lisäksi täydellinen konkreettisen palautteen puute (mahdollista värinäpalautetta lukuunottamatta) voi tehdä käytöstä aluksi hankalaa tai vähintäänkin kummallista. Kosketusnäyttö on kuitenkin täynnä mahdollisuuksia, eikä sitä tulisi unohtaa uusia innovaatioita kehitettäessä. On kuitenkin muistettava, että näkövammaiselle käyttäjälle mikään ei ole pahempi kuin kosketusnäyttö, jota hän ei pysty itsenäisesti käyttämään. Kosketusnäytön tulee siis aina olla saavutettava tai sen käyttöön on oltava olemassa jokin vaihtoehtoinen tapa, jonka toiminnallisuus ei kuitenkaan olisi selvästi kosketusnäyttöä huonompi.

Miten käy näkövammaisen opiskelu?

Otsikon kysymys on esitetty minulle koulutieni varrella useammankin kerran. Viime kerta taisi olla syksyllä 2010, kun olin mukana lukioni opettajille järjestetyssä infotilaisuudessa juurikin tätä aihetta koskien. Vastaus tähän kysymykseen saattaa paitsi olla uutta tietoa monelle jo itsessään, niin myös valottaa hieman sitä, mikä iPadin asema tulisi työskentelyssäni olemaan. (Sattuneesta syystä joudun kuvaamaan opiskelua täyssokon näkökulmasta. Suonette anteeksi, arvon heikkonäköiset.)
Päivittäisessä koulukäytössä ainoa työvälineeni on läppäri sekä siihen kytketty pistenäyttö. Itse läppärissä ei ole mitään erikoista; Koneeni on aivan tavallinen Hp Nc6400, jossa on niin ikään aivan tavallinen Windows XP. Koneessa minulla on asennettuna avoimen lähdekoodin NVDA-ruudunlukuohjelma, joka muuttaa näytöllä olevan tekstin minulle saavutettavaan muotoon, eli puheeksi ja/tai pistekirjoitukseksi. Pystyn siis käyttämään pääosin samoja ohjelmia kuin muutkin, kuten esimerkiksi Firefoxia tai Microsoft Officea. Tunneilla käytän lähes yksinomaan pistenäyttöä, jolloin pystyn pitämään kummatkin korvat auki opetukselle samalla kuitenkin tehden muistiinpanoja. Kotioloissa ja pitkiä tekstejä lukiessa käytän sen sijaan lähes yksinomaan puhetta.
Myös oppikirjani ovat sähköisessä muodossa. Vielä suurimman osan yläasteesta matematiikan kirja oli saatavilla ainoastaan pisteillä, mutta kahdeksannen luokan puolivälin jälkeen saatoin siirtyä käyttämään yksinomaan e-kirjoja. Koska koulukirjoja ei ole saatavana suoraan sähköisesti, täytyy ne tuottaa erikseen näkövammaisille saavutettavaan muotoon. Tästä työstä vastaa Celia-kirjasto, jonka tuottamia e-kirjoja luetaan tiedonhallintapalveluiden eli THP:n tuottamalla Windows Luetus -ohjelmalla. Koulukirjoja on saatavana myös piste- ja äänikirjoina, mutta itse en enää niitä käytä.
Mutta mikä on iPadin tehtävä tässä paletissa? Se jää nähtäväksi. Yleistäen voisi sanoa, että iPad ei osaa mitään, mitä tavallinen läppäri ei osaisi. Siksi sille onkin hankalaa keksiä omaa tehtävää koulukäytössä. Yksi potentiaalisista käyttökohteista voisi olla kirjojen lukeminen. Minulla on juuri alkanut äidinkielen kuudes kurssi, jossa tullaan ilmeisesti lukemaan paljon vanhaa suomalaista kirjallisuutta. Tähän tarkoitukseen iBooks ja Gutenberg-projektin kirjat ovat mainio yhdistelmä. Mutta toisaalta, voisin lukea sieltä kirjoja läppärilläni aivan yhtä nopeasti tai nopeammin. Tästä syystä merkittävä osa tutkimuksestani tuleekin tapahtumaan koulun ulkopuolella. Koulussa minun on tehokkaampaa ja nopeampaa käyttää tuttuja ja turvallisia menetelmiä, mutta kotona minulla on aikaa tutustua uusiin menetelmiin ja mahdollisuuksiin. Tableteissa on opiskelukäytössä paljon potentiaalia, ja uskon siitä löytyvän jotain myös omaan käyttööni. Omalla kohdallani pidän tablettivallankumouksessa tablettien yleistymistä merkittävämpänä kuitenkin oppimateriaalien sähköistymistä. Se tulee helpottamaan minun elämääni huomattavasti, oli työvälineeni sitten läppäri tai tabletti. Kun materiaali on jo valmiiksi elektronisessa muodossa, on se usein saavutettavaa jo valmiiksi, tai siitä saadaan tehtyä sellaista nopeammin kuin nyt. Oli miten oli, jään innolla odottamaan mitä tuleman pitää.

Kuka ja miksi?

Uutta blogia aloittaessa pahin kirjoitettava on usein juuri se ensimmäinen postaus. Rölli-peikkoa lainatakseni: ”Jos et usko, kokeile vaikka.”. Mutta asiaan: Mielestäni blogin lukeminen on helpompaa ja ennen kaikkea nautittavampaa, kun tietää jotakin kirjoittajasta ja hänen motiiveistaan. Siis aloitetaanpa esittämällä seuraava kysymys:

Kuka?

Olen kirjoitushetkellä 18-vuotias Elimäen lukiota käyvä lukion toisluokkalainen. Kiinnostuksenkohteitani ovat mm. musiikki, tietotekniikka ja lukeminen. Syy tämän blogin aloittamiselle näppäimistöni vieressä lojuvan tabletin lisäksi on näkövammani – tarkemmin sanottuna 100-prosenttinen sokeus. Näkökykyni rajoittuu kirkkaiden valonlähteiden, kuten esimerkiksi pöytälamppujen tai kirkkaiden ledien tuottaman valon tarkasteluun.

Miksi?

Viimeisen puolentoista vuoden ajan opiskelumaailmaa on mullistanut tablettivallankumoukseksi kutsumani ilmiö. Tablettien (=taulutietokoneiden) tultua Applen iPadin ja Android-laitteiden myötä kuluttajien tietoisuuteen ymmärrettiin, kuinka suuri hyöty tableteista voikaan olla opiskelijoille. Pienellä, kevyellä ja ennen kaikkea henkilökohtaisella laitteella saattoi hakea vaivattomasti tietoja sekä tehdä muistiinpanoja tai jopa kokonaisen esityksenkin kätevästi luokassa tai sen ulkopuolella. Näistä havainnoista ensimmäisen kerran kuultuani en innostunut mainittavammin – olihan minulla jo järjestelmä (josta lisää tuonnempana), johon olin täysin tyytyväinen. Tänään en kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta, vaan muille luokkani oppilaille iPadeja jaettaessa päätin minäkin ottaa yhden testikäyttöön. Tässä blogissa tulenkin kertomaan havainnoistani iPadin hyödyllisyydestä näkövammaisen lukiolaisen päivittäisessä opiskelukäytössä.

Mutta miksi iPad?

Elimäen lukio on mukana Mobiiliopetusteknologia lukiolaisen arjessa ja oppimisessa -projektissa. Tästä syystä käytössämme ovat iPadit. Minun ei siis auta muu kuin keskittyä nimenomaan iPadin käyttöön, vaikka laajempi perspektiivi eri koulujen tablettitarjontaan olisikin ollut mielenkiintoisempaa ja kehittävämpää. Pyrin pitämään parhaani mukaan henkilökohtaiset mielipiteeni Applesta tai Googlesta tämän blogin ulkopuolella.

Kysymyksiä?

Jäikö kirjoitukseni pohjalta jokin seikka askarruttamaan, vai haluaisitko tietää lisää jostakin asiasta postaukseen liittyen tai sen ulkopuolelta? Kommenttimahdollisuus on sitä varten. Muistakaa: Tyhmiä kysymyksiä ei ole.